Jodo on Japanin kendoliiton alaisuudessa harjoiteltava nykyaikainen budolaji, jossa käytetään aseena puista 128 cm pitkää jo-sauvaa. Jodo perustuu vanhan japanilaisen taistelukoulukunnan, Shindo Muso ryun, jo-opetukseen. Tässä mielessä jodo poikkeaa ZNKR kendosta ja iaidosta, jotka on kehitetty useamman vanhan koulukunnan pohjalta.
1600-luvun alkupuolella Muso Gonnosuke Katsuyoshi niminen samurai hävisi legendaariselle miekkamiehelle Miyamoto Musashille. Gonnosuke käytti aseenaan bo’ta, pitkää miehenmittaista sauvaa, ja Musashi vuolemaansa puumiekkaa. Tappionsa jälkeen Gonnosuke vetäytyi mietiskelemään temppeliin Homan vuorelle Kyushulla, jossa hänen kerrotaan saaneen jumalaisen näyn. Näyn innoittamana hän lyhensi ja ohensi bo’ta kehittäen näin jo’n.
Japaninkielinen sana jo merkitsee yksinkertaisesti keppiä. Materiaalina käytetään yleensä tammea. Useimmissa vanhoissa koulukunnissa jo’n pituus määräytyy käyttäjänsä mukaan, mutta nykyään sen mitoiksi on vakiintunut 128 cm pituus ja 2,4 cm paksuus. Alkujaan Muso Gonnosuke loi kepille viisi tekniikkaa. Vuosien myötä tekniikoita on kehitetty lisää ja näiden perustalle syntyi Shindo Muso ryu jojutsu, kepin taito.
Shindo Muso ryun perimätiedon mukaan Muso Gonnosuke etsi Musashin uudelleen käsiinsä ja tällä kertaa päihitti voittamattomana pidetyn miekkamestarin. Gonnosuke siirtyi sittemmin Fukuokaan, daimyo Kuroda Nagamasan palvelukseen, ja hänen kehittämänsä jojutsu eli Kuroda-klaanin yksityisenä taistelumuotona aina 1930-luvulle asti.
Monet jo-tekniikat ovat hallinta- ja pidätystekniikoita, joten 1920- ja 30-lukujen vaihteessa Japanin poliisivoimat kiinnostuivat jo-tekniikoiden soveltamisesta pampputekniikoiksi. Shindo Muso ryun 25. päämestari Shimizu Takaji (1876-1978), joka oli kotoisin Kuroda-klaanin muinaisilta mailta Fukuokasta, aloitti tuolloin yhteistyönsä korkea-arvoisten kendo-opettajien kanssa. Vuonna 1940 hän muutti koulukunnan nimen jojutsun jodoksi, kepin tieksi.
Sodan jälkeisen miehityshallinnon taistelutaitoja koskeva kielto ei ulottunut poliisien harjoittelemaan jodoon, joten monet kendo-opettajatkin harjoittelivat jodoa noina vuosina. 1960-luvulla Shimizu laati 12 jodo kataa ja niihin valmistavat yksilö- ja pariharjoitukset sisältävän ohjelman Japanin kendoliitolle. ZNKR jodo hyväksyttiin Japanin kendoliiton lajivalikoimaan vuonna 1969 ja esiteltiin yleisölle samassa näytöksessä kuin ZNKR iaido.
ZNKR seitei jodo
Jodoa harjoitellaan Shimizu Takajin kehittämien perustekniikkaharjoitusten avulla. Perustekniikkaharjoitukset eli kihon jakaantuvat 12 yksilöharjoitukseen (Tandoku dosa) ja 12 parin kanssa tehtävään harjoitukseen (Sotai dosa). Pariharjoituksissa shidachi (tai oikeammin shijo, tekevä keppi) käyttää jo’ta ja uchidachi (iskevä miekka) bokkenia eli puumiekkaa. Tekniikoiden hallitseminen valmistaa jodokaa pareittain tehtäviin 12:een seitei kataan (vakioituihin liikesarjoihin). Katat ovat jodossa voimakkaita ja monivaiheisia.
Jodossa ei käytetä suojuksia eikä siinä ole vapaaottelua kuten kendossa. Jodon harjoittelussa on tärkeää liikkeiden tarkka kontrolli ja hallittu kontakti. Jo’n taisteluetäisyys on miekkaa pidempi ja joustavampi. Etäisyyttä ja lyöntipäätä voidaan vaihtaa nopeasti ja monipuolisesti. Kepin molempia päitä voidaan käyttää sekä pistämiseen että lyömiseen. Jo’ta käytetään myös kilpenä ja vastustajan sitomiseen. Jodon tekniikoissa keskeistä on vartalon käyttö 360 asteen alueella ja voimakkaat sisääntulot. Miekkailijan liikkeillään avaamat aukkopaikat hyödynnetään iskemällä atemi-pisteisiin. Jodon harjoittelu ei vaadi suurta taloudellista panosta ja se sopii kaiken ikäisille taistelutaidoista kiinnostuneille. Suomen kendoliitto hyväksyi jodon lajivalikoimaansa syksyllä 2002.
Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy kattava artikkeli jodon harjoittelemisesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jodo