Liiton Kevätleirin ja Porin Kesäleirin ohella Helsingin Syysleiri on yksi kolmesta isosta jokavuotisesta kendoleiristä, jonka yhteydessä järjestetään myös kendon dan-graduoinnit. Tyypillisesti leiri on järjestetty marraskuun alkupuolella.
Tänä vuonna leiri järjestetään marraskuun ensinnäisenä viikonloppuna 1.-3.11.2024, alla lisätietoja.
Helsingin Syysleiri / Helsinki Autumn Kendo Seminar 1.-3.11.2024
(English below)
Helsingin kendoseura KKTI Ry järjestää kendon syysleirin 1. – 3.11.2024 Herttoniemenrannan Liikuntahallissa, Peter Wetterin tie 5, 00810 Helsinki.
Leiri on tarkoitettu kaikille kendokoille tasosta riippumatta. Harjoitusryhmät tullaan jakamaan seuraavasti; maajoukkuerinki, 3. – 5.dan, 1.kyu – 2.dan, 4. – 2.kyu, 5.kyu -, sekä juniorit. Tavoitteena on tarjota kaikille sopivia harjoitteita ja haasteita oman kendon kehityksen tukemiseksi.
Tänä vuonna leiri toteutetaan kotimaisten opettajien voimin. Leirille ovat opettajiksi tulossa:
Markus Frey, 7.dan Kyoshi
Mikko Salonen, 7.dan Kyoshi
Kari Ruuhilahti, 7.dan Kyoshi
Markus Lyyrtö, 7.dan Renshi
Sakari Jokinen, 7.dan Renshi
Pekka Nurminen, 6.dan Renshi
Heini Korhonen, 6.dan Renshi
Mika Kankainen, 6.dan Renshi
Akseli Korhonen, 6.dan Renshi
Ilkka Salminen, 6.dan
Merci Czimbalmos, 6.dan
Henri Korkalainen, 6.dan
Leirin ohjelma:
Pe 1.11.2024
18:00 ovet aukeavat
19:00 – 20:00 jigeiko
La 2.11.2024
09:00 ovet aukeavat
09:45 – 10:00 leirin avaus
10:00 – 10:30 alkulämmittely ja suburit yhdessä
10:30 – 12:00 harjoitukset ryhmissä
12:00 – 14:00 lounastauko
14:00 – 14:15 leirikuva
14:15 – 16:00 harjoitukset ryhmissä
16:00 – 17:00 jigeiko
17:00 – 22:00 illanvietto
17.00-22.00 Sauna ja illanvietto
Vintage sauna & pool: Hitsaajankatu 14 (Etolan talo, 300m harjoituspaikalta)
Omat eväät sallittu. Pyyhe ja uikkarit mukaan.
Su 3.11.2024
09:00 ovet aukeavat
09:45 – 11:15 harjoitukset ryhmissä
11:15 – 12:00 jigeiko
12:00 – 12:45 tauko
12:45 – 14:30 graduoinnit
Sali on leirikäytössä koko viikonlopun, joten varusteiden jättäminen salille on mahdollista. Säilytyspaikat ilmoitetaan leirillä.
Maksut
Bogulliset yli 16 vuotiaat
80 € koko leiri
50 € yksi päivä
Juniorit alle 16 vuotta ja boguttomat
40 € koko leiri
30 € yksi päivä
Leirimaksun voi maksaa SuomiSportin kautta ilmoittautumisen yhteydessä, tai Smartum, Edenred, ePassi ja Easybreak liikuntaeduilla erikseen. Liikuntaetua käytettäessä pyydämme ilmoittautumista erillisen linkin kautta. Maksu suoritetaan liikuntaedun tarjoajan portaalissa ja kuitti maksusta toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen: taloudenhoitaja@kkti.fi.
Ilmoittautuminen leirille
1. Ilmoittaudu mukaan leirille SuomiSportin kautta viimeistään 18.10.2024.
Linkki: https://www.suomisport.fi/events/8e703625-26ed-4aa7-99d5-ca9f6ab66f3d
2. Liikuntaedun käyttäjät 18.10.2024 mennessä oheisesta linkistä:
Linkki: https://forms.gle/ytPojGmQTcMzY2GY8
Peruutukset
Ilmoittautumista ei voi enää perua SuomiSportin kautta. Mikäli joudut peruuttamaan osallistumisesti, tee se 20.10.2024 mennessä lähettämällä viesti sähköpostiosoitteeseen kendo@kkti.fi. Tähän mennessä tehdyistä peruutuksista palautetaan summa kokonaisuudessaan.
Majoitus
Dojo majoitus järjestetään Yatagarasun dojolla: Pulttitie 8, 00880 Helsinki. Dojomajoitus kuuluu leirin hintaan ja on ensisijaisesti tarkoitettu junioreille, sekä heidän huoltajilleen. Mikäli tilaa riittää, majoitusta voidaan tarjota muillekin.
Muita edullisia majoitusvaihtoehtoja:
http://forenom.fi/aparthotels/helsinki-herttoniemi/ // lähellä harjoituspaikkaa
Juniorit
Juniori-harjoittelijat on pyritty ottamaan leirillä erityisesti huomioon. Niin harjoituksissa kuin niiden ulkopuolella liiton juniorivastaava Jarno ”Jasu” Redsven on lupautunut huolehtimaan junioreista, sekä varmistamaan että heillä on kaikki kunnossa koko leirin ajan.
KKTI on pitkästä aikaa järjestänyt myös dojomajoituksen, jonne toivotaan erityisesti junioreita majoittumaan. Tämä mahdollistaa yhteisen mielekkään tekemisen varsinaisten harjoitusten ulkopuolella.
Mikäli teillä on jotain erityishuomioita koskien leirille osallistumista, niin olkaa yhteydessä etukäteen.
Jarno “Jasu” Redsven
Junioritoiminnan päällikkö / Suomen Kendoliitto
puh. 0442015687
jarno.redsven@fka.fi
Graduoinnit
Leirin päätteeksi sunnuntaina järjestetään kendon kyu- ja dan-graduoinnit.
Ilmoittaudu mukaan graduointiin Suomisportin kautta viimeistään sunnuntaina 27.10.2024:
Onnistuneen dan-graduoinnin jälkeen kokelaat maksavat rekisteröintimaksun, joka pitää olla suoritettuna ennen kuin kokelaalle luovutetaan graduointidiplomi. Maksun voi suorittaa ensisijaisesti Suomisportissa tai vaihtoehtoisesti käteisellä paikan päällä.
Graduointilisenssikoulutus
Syysleirillä voi suorittaa graduointilisenssin, joka antaa oikeuden osallistua kendon kyu-arvoja myöntäviin raateihin. Graduointilisenssejä myönnetään 18 vuotta täyttäneille 1.-3. danin tasoisille ohjaajille.
Lisenssin suorittaminen edellyttää osallistumista lauantain lounastauolla lyhyeen luentoon liiton kyu-graduointisäännöistä ja sunnuntaina graduointien seuraamista. Lisenssiä ei voi suorittaa, jos itse osallistuu graduointiin leirillä.
Graduointilisenssin suorittamisesta ei peritä maksua.
Sydämellisesti tervetuloa mukaan leirille!
KKTI Ry
www.kkti.fi
psta Markus Lyyrtö
lajivastaava, kendo
kendo@kkti.fi
050 5634817
Welcome to Helsinki Autumn Kendo Camp 2024
Helsinki Kendo Club KKTI Ry organizes kendo autumn camp 1.–3.11.2024 at Herttoniemenranta Sports Hall, Peter Wetterin tie 5, 00810 Helsinki.
The camp is for all kendokas, regardless of level. The exercise groups will be divided as follows; National team ring, 3rd – 5th dan, 1st kyu – 2nd dan, 4th – 2nd kyu, 5th kyu – and juniors. The goal is to offer suitable exercises and challenges for everyone to support the development of their own kendo.
This year, the camp will be run by Finnish teachers. Coming to the camp as teachers are:
Markus Frey, 7th dan Kyoshi
Mikko Salonen, 7th dan Kyoshi
Kari Ruuhilahti, 7th dan Kyoshi
Markus Lyyrtö, 7th dan Renshi
Sakari Jokinen, 7th dan Renshi
Pekka Nurminen, 6th dan Renshi
Heini Korhonen, 6th dan Renshi
Mika Kankainen, 6th dan Renshi
Akseli Korhonen, 6th dan Renshi
Ilkka Salminen, 6th dan
Merci Czimbalmos, 6th dan
Henri Korkalainen, 6th dan
Camp program:
Fri 1.11.2024
18:00 Doors open
19:00 – 20:00 Jigeiko
Sat 2.11.2024
09:00 Doors open
09:45 – 10:00 Camp opening
10:00 – 10:30 Warm-up and suburi together
10:30 – 12:00 Exercises in groups
12:00 – 14:00 Lunch break
14:00 – 14:15 Camp photo
14:15 – 16:00 Group exercises
16:00 – 17:00 Jigeiko
17.00-22.00 Sauna and evening activities (Limited availability)
Vintage sauna & pool: Hitsaajankatu 14 (Etola house, 300m from the training site)
Own beverages and snacks allowed. Bring a towel and swimsuits.
Sun 3.11.2024
09:00 Doors open
09:45 – 11:15 Exercises in groups
11:15 – 12:00 Jigeiko
12:00 – 12:45 Break
12:45 – 14:30 Gradings
The hall is in camp use all weekend, so it is possible to leave equipment at the gym. Storage locations will be announced at the camp.
Payments
With bogu over 16 years old
80 € whole camp
50 € for one day
Juniors under 16 years old and kendoka w/o bogu
40 € whole camp
30 € for one day
The camp fee can be paid by FKA members through SuomiSport when registering, or domestic participants can pay with Smartum, Edenred, ePassi and Easybreak sports benefits separately. When using the sports benefit, we ask you to register via a separate link 2. The payment is made on the sports benefit provider’s portal and a receipt of the payment is sent by e-mail to: taloudenhoitaja@kkti.fi.
Participants from abroad are asked to register to camp through the option number 2. Payment should be made to KKTI Ry bank account according to instructions given therein.
Registration for the camp
1. Sign up for the camp via SuomiSport no later than 18.10.2024.
URL: https://www.suomisport.fi/events/8e703625-26ed-4aa7-99d5-ca9f6ab66f3d
2. Sports benefit users/participants from abroad by 18.10.2024 from the following link:
Link: https://forms.gle/GwWVdhUvpmYdChip7
Cancellations
Registration can no longer be cancelled via SuomiSport. If you need to cancel your participation, please do so by 20.10.2024 by sending a message to kendo@kkti.fi. Cancellations made so far will be refunded in full.
Accommodation
Dojo accommodation is arranged at Yatagarasu dojo: Pulttitie 8, 00880 Helsinki. Dojo accommodation is included in the camp price and is primarily intended for juniors and their guardians. If there is enough space, accommodation can be offered to others.
Other affordable accommodation options:
http://forenom.fi/aparthotels/helsinki-herttoniemi/ // near the training site
Juniors
Special attention has been paid to junior trainees at the camp. Both in and out of training, Jarno “Jasu” Redsven, the federation’s junior manager, has pledged to take care of the juniors and make sure they have everything in order throughout the camp. For a long time, KKTI has also arranged dojo accommodation, where juniors are especially welcomed. This makes it possible to do meaningful things together outside of the actual exercises.
If you have any special comments regarding participation in the camp, please contact us in advance.
Jarno “Jasu” Redsven
Head of Junior Activities / Finnish Kendo Federation
tel. +358442015687
jarno.redsven@fka.fi
Gradings
At the end of the seminar on Sunday there will be Kyu and Dan gradings in kendo.
Members of the Finnish Kendo Association complete their registration and payments for gradings in Suomisport by 27th of October:
After a successful Dan grading, candidates are required to pay a registration fee, which must be settled before the candidate is awarded the grading diploma. The payment can be made in Suomisport or by cash on-site.
International kendoka
Please register to the Dan grading through your own national federation.
Prior grading, the following application fee must be paid to the Finnish Kendo Association bank account (see below) or in exceptional cases by cash at the seminar before the grading:
Application fee per Dan applied:
- 1st Dan: €15.00
- 2nd Dan: €20.00
- 3rd Dan: €30.00
- 4th Dan: €50.00
Bank account: Finnish Kendo Association
IBAN: FI59 8000 1670 2595 80
BIC: DABAFIHHM
Reference: XXXX
After a successful Dan grading, candidates are required to pay a registration fee, which must be settled by cash before the candidate is awarded the grading diploma:
Registration fee per Dan graded:
- 1st Dan: €20.00
- 2nd Dan: €30.00
- 3rd Dan: €50.00
- 4th Dan: €70.00
More information: Thomas Vikberg, thomas.vikberg@fka.fi
Graduation License Training
At the Seminar, participants can obtain a graduation license, which permits them to participate in kyu-level kendo examination panels. These licenses are available to instructors aged 18 and older who hold a rank of 1st to 3rd dan.
To earn the license, attendees must participate in a short lecture on the FKA’s kyu graduation rules (in Finnish) during Saturday’s lunch break and observe the graduations on Sunday. The license cannot be obtained by those participating in the graduation at the Seminar.
There is no fee for completing the graduation license.
You are warmly welcome to join us at the camp!
KKTI Association
www.kkti.fi
psta Markus Lyyrtö
Manager, Kendo
kendo@kkti.fi
+358505634817