Kendon SM-kilpailut

Miesten yksilösarjan finaali Kuopion SM-kisoissa 2016.

SM-kilpailut on tarkoitettu kaikille Suomen Kendoliiton jäsenille. Kilpailuihin valmistautuminen ja osallistuminen ovat tärkeitä oppimisen mahdollisuuksia, vaikka harrastuksen päämääränä ei olisi kilpaileminen. Kilpailussa harrastaja joutuu kohtaamaan kisajännitystä, painetta sekä tappion ja voiton käsittelemistä ja asettaa oman osaamisensa alttiiksi julkiselle arvioinnille.

KENDON SM-KILPAILUT 2023

Kendon SM-kilpailut järjestetään Jyväskylässä tammikuun viimeisenä viikonloppuna 27.-29.1.2023. 

Uusia kendon harrastajia varten mukana on nyt myös oma sarjansa kyu-tasoisille ja kisojen alkuun järjestetään kilpailuseminaari, jossa uudet kendokat pääsevät tutustumaan kendo-kilpailun sääntöihin ja kulkuun ennen kisojen alkua. Yhdessä nämä muodostavat kokonaisuuden, joka antaa uusille harrastajille hyvän kuvan kendossa kilpailemisesta. Graduointien ohella kilpailut ovatkin kendokalle arvokas keino, jolla mitata oman tekemisensä taso paineenalaisessa tilanteessa ja siten saada uusia suuntaviivoja omalle edistymiselleen kendon harjoittelussa. Kannustakaa seurojenne uusia jäseniä osallistumaan mukaan SM-kilpailuihin!

Kilpailuseminaarin lisäksi kisojen alussa järjestetään myös tuomariseminaari, jonka tarkoituksena on perehdyttää pidempään harrastaneita (2+ dan) kendokoita tuomarointiin. Ja mahdollisesti heistä osa pääsisikin kokeilemaan tuomarointia kyu-tasoisten kilpailuissa kokeneempien kendotuomariemme ohjauksessa ja valvonnassa.

Kendoliitto toivoo myös jokaisen seuran lähettävän vähintään yhden joukkueen sunnuntain joukkuekisaan. Pitkän koronatauon jälkeen olisi hienoa tavata ja otella koko suomalaisen kendoyhteisön kesken Suomen mestaruudesta! Kootkaan väkenne mukaan ja kantakaa ylpeydellä seuranne tunnuksia!

Kilpailusarjat ja maksut

Suomen mestaruudesta kilpaillaan seuravissa sarjoissa:

  • Junioreiden taitokilpailu -5.kyu (20 €/hlö)
  • Junioreiden taitokilpailu 4-3.kyu (20 €/hlö)
  • Junioreiden taitokilpailu 2-1.kyu (20 €/hlö)
  • 10-13v junioreiden ottelusarja (20 €/hlö)
  • 14-17v junioreiden ottelusarja (20 €/hlö)
  • Aikuisten kyu-sarja (40 €/hlö)
  • Naisten yksilösarja (40 €/hlö)
  • Miesten yksilösarja (40 €/hlö)
  • Joukkuekilpailu (60 €/joukkue)

Ilmoitautumismaksun suuruus on ilmoitettu suluissa. Juniorit maksavat vain yhden maksun, vaikka osallistuisivat sekä taitokilpailuun, että ottelusarjaan. Mahdollisen peruuttamisen yhteydessä ilmoittautumismaksua ei palauteta muussa tapauksessa kuin lääkärintodistusta vastaan.

Joukkuekilpailu on tarkoitettu aikuisille, mutta siihen voivat osallistua myös 16-17 vuotiaat juniorit oman ohjaajansa luvalla.

Ottelukaaviot

Ottelukaavioihin voi tulla muutoksia peruutuksien johdosta.

Säännöt

Kilpailussa noudatetaan Kansainvälisen Kendoliiton ja Euroopan Kendoliiton voimassa olevia kilpailusääntöjä. Ne sisältävät myös koronan takia uudistetut tsubazeriai-säännöt, jotka käydään yhdessä läpi ennen kilpailun alkua.

Junioreiden taitokilpailussa kaksi ottelijaa tekee samaan aikaan ennalta määrättyä suoritetta esimerkiksi peruslyöntejä tai kirikaeshia. Parin voittaja on se joka saa enemmän kolmen tuomarin ääniä (hantei). Esimerkkisuoritteita:

0 – 5. kyu
4 – 3. kyu
2 – 1. kyu

Paikka

Kypärämäen koulu
Erämiehenkatu 12, 40630 Jyväskylä
Google Maps

Salimajoitus

Kisoihin osallistujille järjestetään salimajoitus Kypärämäen koululla. Ottakaa mukaan omat retkipatjat, makuupussit, aamupala yms. yöpymisvarusteet.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen kisoihin on päättynyt, mutta muutokset ovat mahdollisia. Ilmoittautumisiin liittyvissä asioissa ole yhteydessä kendo@fka.fi.

Ohjelma

Ohjelma päivittyy.

Perjantai 27.1.2023

19.00 Salin ovet aukeaa

19.30 – 21.00 Kilpailuseminaari

21.00 – 21.30 Shinai check (lauantai)

Lauantai 28.1.2023

9.00 – 9.50 Shinai check (lauantai)

9.50 – 10.00 Kisojen avaus (lineup)

10.00 – 12.00 Junioreiden SM-kilpailut kentällä A

  • Taitokilpailu (19 ottelua ~ 0:40 h)
  • Juniorit 10-13 vuotta (7 ottelua ~ 0:30 h)
  • Juniorit 14-17 vuotta (12 ottelua ~ 0:50 h)
  • Junioreiden palkintojen jako

10.00 – 12.00 Tuomariseminaari 2+ dan kendokoille kentällä B

12.00 – 13.00 Lounastauko ja shinai-check (lauantai)

13.00 – 18.00 Aikuisten SM-kilpailut kentällä A ja B

  • Kyu-sarja (34 ottelua ~ 1:15 h)
  • Tauko 15 min.
  • Naisten yksilökilpailu (9 ottelua ~ 0:30 h)
  • Tauko 30 min.
  • Miesten yksilökilpailu (49 ottelua ~ 1:45 h)
  • Aikuisten palkintojen jako
  • Shinai check (sunnuntai, 1 h)

~18.00 Ensimmäisen kisapäivän päätös, omaehtoinen iltaohjelma

Sunnuntai 29.1.2023

9.00 – 10.00 Shinai check (sunnuntai)

10.00 – 13.00 Aikuisten joukkuekilpailu (70 yksilöottelua, 14 joukkueottelua ~ 3 h)

  • Palkintojen jako
  • Kisojen päätös

15.00 Salista poistuminen

Lisätietoja

Thomas Vikberg
Kendon lajipäällikkö
Suomen Kendoseurojen Keskusliitto Ry
kendo@fka.fi