Junioreiden kendon SM-kilpailut

Junioreiden 14-17 vuotiaiden yksilösarjan finaali Jyväskylän SM-kisoissa 2023.

SM-kilpailut on tarkoitettu kaikille Kendoliiton jäsenille. Kilpailuihin valmistautuminen ja osallistuminen ovat tärkeitä oppimisen mahdollisuuksia, vaikka harrastuksen päämääränä ei olisi kilpaileminen. Kilpailussa kendon harjoittelija joutuu kohtaamaan kisajännitystä, painetta sekä tappion ja voiton käsittelemistä ja asettaa oman osaamisensa alttiiksi julkiselle arvioinnille.

KENDON JUNIOREIDEN SM-KILPAILUT 2025

Kendon junioreiden SM-kilpailut järjestetään Porissa lauantaina 15.3.2025. Tapahtumapaikkana toimii Porin Kendoseuran kotisali, PoriDojo,
osoitteessa Satakunnankatu 32, 28130 Pori.

Pitkänmatkalaisille on järjestetty maksuton salimajoitus samassa paikassa pe-la ja/tai la-su yöksi. Siellä on myös tarjolla ilta- ja aamupala erillistä maksua vastaan (ruokamaksu 10 €/yö/hlö, maksetaan käteisellä paikan päällä). Ottakaa mukaan omat makuupussit, patjat ja yöpymistarvikkeet!
Kilpailupäivänä on mahdollista osallistua kisapaikalla lounaalle (lounasmaksu 10 €/hlö, maksetaan käteisellä paikan päällä). Lisäksi kisapaikalla on kahvio, josta ostettavissa pientä syötävää ja juotavaa. Ruokailujen järjestämisestä ja kahvion toiminnasta vastaavat Porin kendoseuran juniorien huoltajat ja niistä saatu tuotto käytetään seuran junioritoiminnan hyväksi. Maksun voi suorittaa mobilepayllä/ kortilla/ käteisellä.

Kilpailusarjat

Suomen mestaruudesta kilpaillaan seuravissa sarjoissa:

  • Junioreiden taitokilpailu -5.kyu
  • Junioreiden taitokilpailu 4-3.kyu
  • Junioreiden taitokilpailu 2-1.kyu
  • Junioreiden ottelusarja 10-13v
  • Junioreiden ottelusarja 14-17v
  • Joukkuekilpailu (kolmen hengen joukkueet)

Joukkuekisaan voi ilmoittautua, vaikka ette saisikaan kasaan kokonaista kolmen hengen joukkuetta omasta seurastanne. Tällöin kisajärjestäjät kokoavat joukkuekilpailuun ilmoittautuneista sopivat sekajoukkueet.

Osallistumismaksu ja peruutusehdot

Osallistumismaksu on 30 €/hlö riippumatta siitä, kuinka moneen sarjaan osallistuu. Sisältää myös mahdollisuuden osallistua joukkuekilpailuun.
Osallistumismaksu maksetaan Suomisportissa ilmoittautumisen yhteydessä. Mahdollisen peruuttamisen yhteydessä maksusta palautetaan puolet.

Paikka

Kilpailut lauantaina: Porin Kendoseuran Sali, PoriDojo, Satakunnankatu 32, 2 krs.

Pitkänmatkalaisille on järjestetty salimajoitus pe-la ja/tai la-su yöksi samoissa tiloissa kuin kilpailut (hapkidosali) Siellä on myös tarjolla ilta- ja aamupala erillistä maksua vastaan (ruokamaksu 10€/yö/hlö, maksetaan käteisellä paikan päällä).

Ohjelma

Alla ohjelma, joka on tarkentunut!

Lauantai 15.3.2025


9.00-10.00 Check-in ja shinai-check              
10.00-11.30 Kisojen avaus ja harjoitukset taitokilpailua varten (käydään läpi taitokilpailuohjelmat,
kisaetiketti sekä asiat joita arvostellaan)
11.30-12.30 Taitokilpailut
12.30-13.30 Lounastauko (Lounas pitää tilata etukäteen Suomisportissa ilmoittautumisen
yhteydessä, lounasmaksu 10€/hlö maksetaan käteisellä paikan päällä). Lisäksi kisapaikalla on
kahvio, josta ostettavissa pientä syötävää ja juotavaa. Maksuvälineinä käteinen, mobile paytai
kortti. Kahvion tuotto menee Porin Kendoseuran junioritoiminnan tukemiseen.
13.30-14.15 Koulutus ottelukilpailuja varten (käydään läpi ottelusäännöt sekä siihen liittyvät asiat)
14.30-16.00 Yksilösarjat
16.00-17.00 Joukkuesarja
17.30-18.00 Palkintojen jako ja kisojen päättäminen

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen alkaa 01.02.2025 ja päättyy 09.3.2025.

Huomaathan, että kilpailuihin osallistuminen edellyttää voimassa olevaa Suomen Kendoliiton jäsenlisenssiä. 
Ilmoittautuminen ja osallistumismaksun maksaminen tehdään Suomisportissa.

Lisäksi joukkueiden kokoonpanot ilmoitetaan vielä erikseen sähköpostitse osoitteeseen
puheenjohtaja@daikumakenkai.fi

Ottelukaaviot

Ottelukaaviot julkaistaan ilmoittautumisen päätyttyä

Säännöt

SM-kilpailussa noudatetaan Kansainvälisen Kendoliiton ja Euroopan Kendoliiton voimassa olevia kilpailusääntöjä sisältäen koronan takia uudistetut tsubazeriai-säännöt (ks. säännöt ja tulkintaohje). Turnauksen pistelaskussa noudatetaan tulevien MM-kisojen pistelaskua, jossa on muuteettu hiki-waken (tasapelin) laskentasääntöjä (ks. kohdat 9-10). Huom. Säännöt käydään läpi ennen otteluiden alkua.

Joukkuekilpailussa joukkue koostuu kolmesta kilpailijasta, joista ensimmäinen suorittaa taitokilpailun mukaisen suorituksen, toinen 10-13 vuotiaiden ottelun ja kapteeni 14-17 vuotiaiden ottelun. Joukkueet muodostetaan ilmoittautumistietojen perusteella.

Taitokilpailussa kaksi ottelijaa tekee samaan aikaan ennalta määrättyä suoritetta esimerkiksi peruslyöntejä tai kirikaeshia. Parin voittaja on se joka saa enemmän kolmen tuomarin ääniä (hantei). Esimerkkisuoritteita:

0 – 5. kyu
4 – 3. kyu
2 – 1. kyu

Reilu kilpailu

Kilpailut järjestetään Kendoliiton Reilun kilpailun ohjelman mukaisesti. Osallistujia kannustetaan suorittamaan SUEK:n:

Häirintäyhdyshenkilönä tapahtumassa toimii Kendoliiton tasa-arvo- ja vastuullisuusvastaava Mercédesz Czimbalmos, joille voi ilmoittaa häirinnästä, syrjinnästä, kiusaamisesta tai muusta epätasa-arvoisesta kohtelusta.

Lisätietoja


FKA:n junioritoiminta
Suomen Kendoseurojen Keskusliitto Ry
juniorit@fka.fi

Kari Ruuhilahti
Porin Kendoseura ry
puheenjohtaja@daikumakenkai.fi