Tuomarisäännöt

Kendokilpailuissa noudatetaan Japanin Kendoliiton ottelu- ja tuomarisääntöjä. Ottelut käydään merkityllä kilpailualueella. Ottelijoiden miekat ja varusteet tarkastetaan ennen kilpailua.

Kilpailualue on sivultaan 9 – 11 metrin neliö, jonka keskipiste ja ottelijoiden lähtöasemat on merkitty. Tuomareita on kolme, joista yksi on päätuomari. Tuomarit näyttävät suoritusarvionsa kahdella lipulla, joissa on kilpailijoiden värit, punainen ja valkea. Piste annetaan, kun kaksi tuomareista osoittaa osuman olleen hyväksytty. Piste voidaan ratkaista tuomarineuvottelun jälkeen tuomariäänestyksellä.

Ottelun kesto on tavallisesti 3 tai 5 minuuttia. Yleisimmässä kilpailumuodossa voittoon tarvitaan yksi tai kaksi pistesuoritusta. Kahdesta varoituksesta annetaan vastapuolelle piste. Osapisteitä ei tunneta. Myös tasapeli on mahdollinen. Turnauksen ratkaisuotteluissa on käytössä jatkoaika niin kauan, että ratkaisu saadaan. Joukkuekilpailussa joukkueiden jäsenet ottelevat yksi pari kerrallaan. Paremmuuden ratkaisee voittojen määrä. Niiden ollessa tasan lasketaan joukkueiden yhteispistemäärä. Niidenkin ollessa tasoissa yksi ottelija kummastakin joukkueesta käy ratkaisutaistelun, joka päättyy ensimmäiseen pisteeseen. Joukkueet ovat yleensä kolme- tai viisihenkisiä.

Pisteen eli ipponin ehdot
1. Lyönnin on osuttava osumakohtaan.
2. Lyönnin on osuttava miekan oikealla kohdalla: miekan kärkikolmanneksella (monouchi) ja miekan terävällä puolella (tsuru ylöspäin).
3. Lyönnin liikeradan on oltava leikkaava (hasuji).
4. Osumakohdan nimi on huudettava ääneen (kiai).
5. Ki-ken-tai-ichi eli yhdenaikaisuus. Huudon, miekan osuman ja tukijalan tömäyksen lattiaan on tapahduttava samalla hetkellä.
6. Zanshin eli tietoisuus. Osuman jälkeen hyökkääjän on pysyttävä valppaana, oltava valmiina seuraavaan hyökkäykseen.

Poikkeukset
-Ai-uchi. Jos molemmat ottelijat hyökkäävät ja osuvat yhtaikaa, ei kumpikaan saa pistettä.
-Keskusta ei hallussa. Jos vastustajan miekan kärki on osuma hetkellä tukevasti vasten hyökkääjän ylävartaloa, ei hyökkääjä saa pistettä.

Virheet (Hansoku)
-Rajan ylitys. Toinen jalka on kokonaan rajan toisella puolella.
-Maahan jääminen. Kaatumisesta ei saa automaattisesti virhettä, mutta jos ei pikaisesti pyri nousemaan, voidaan siitä tuomita virhe.
-Shinain pudottaminen. Kuitenkin jos hyökkääjä onnistuu riistämään vastustajan miekan ja sitten samantien onnistuneesti hyökkäämään, ei siitä tuomita virhettä vaan piste hyökkääjälle.
-Ajan pelaaminen, esim. tsubatseriain pitkittyminen yli 20 sekuntiseksi.
-Shinain terään tarttuminen tai koskettaminen kädellä.
-Kampittaminen, jalkapyyhkäisyt.
-Tarttuminen käsin vastustajaan.
-Vastustajan puskeminen rajan yli. Kuitenkin jos vastustaja on ajautunut rajan lähelle ja hyökkääjä tönäisee hänet rajan yli, saa rajan ylittänyt virheen.
-Neuvojen huutaminen. Jos valmentaja tai yleisö huutelee ottelijalle neuvoja, tuomitaan siitä ottelijalle virhe. Yleisö saa tukea ottelijaa ainoastaan taputtamalla, ei huutamalla.
-Vastustajalle puhuminen ottelun aikana.
-Epäkendomainen käytös, esim. tuulettaminen onnistuneen hyökkäyksen jälkeen.

Lue lisää tuomaritoiminnasta:
Referee Book – A guide to the role of kendo referee (Shinpan) by Terry Holt Sensei