Kendon maajoukkuerinki

Naisten maajoukkue Korean MM-kisoissa 2018: Suomi – Havaiji, kapteenien ottelu.

Maajoukkuerinki on tarkoitettu niille kendon harrastajille, jotka tähtäävät muutaman vuoden sisällä kendon juniori tai aikuisten maajoukkueeseen. Maajoukkue edustaa Suomea kendon Euroopan- ja maailmanmestaruuskisoissa.

Maajoukkueeseen osallistuminen vaatii omistautumista ja sitoutumista kendon harjoitteluun. Joukkueeseen valitaan ne kendon harrastajat, jotka näytöillään ja sitoutumisellaan harjoitteluun parhaiten täyttävät maajoukkoevalmennuksen kriteerit. Maajoukkueen jäsen pääsee harjoittelemaan kovatasoisesti sekä mittaamaan osaamistaan ja itseään poikkeuksellisen paineisessa ympäristössä, mikä antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kendon kehittymiselle.

Juniorivalmennus on tärkeä osa maajoukkueringin toimintaa. Junioriryhmään osallistujien tulee pystyä itse hoitamaan varusteiden pukeminen, osallistuttava harjoituksiin ja heillä tulee olla oman seuran ohjaajan suositus. Juniorit harjoittelevat perusharjoitteita sovelletusti aikuisten kanssa ja otteluharjoittelua omassa ryhmässä. Junioriryhmästä maajoukkueeseen valitun on oltava kisapäivänä 15 vuotta tai vanhempi ja alle 18-vuotias.

Osallistuminen maajoukkuerinkiin kannattaa aloittaa heti kun motivaatio, tekniset taidot ja kunto sallivat kovan harjoittelun. Maajoukkueringin harjoituksiin osallistumista voi tulla kokeilemaan, jos harjoituksissa pärjääminen arveluttaa.

Maajoukkueringin toiminnasta vastaa liiton nimittämät vetäjät, jotka myös toimivat maajoukkueen valmentajina.

Maajoukkueringin jäsenet sitoutuvat perehtymään ja noudattamaan Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:n antidopingsääntöjä.

Maajoukkuerinki kaudella 2021-2022

Maajoukkueringin toiminta järjestetään koronatilanteen salliessa. Ulkomaille suuntautuvaan toimintaan osallistutaan, jos matkustamiselle on edellytyksiä.

Suomen aikuisten maajoukkue osallistuu kendon Euroopan-mestaruuskisoihin Dusseldorfissa, Saksassa 29.4.–4.5.2022. Kapteenien lisäksi molempiin maajoukkueisiin valitaan neljä muuta edustajaa maajoukkueringin osallistujien keskuudesta.

Maajoukkueringin juniorit osallistuvat huhtikuussa järjestettävään International Ko Jika Spring Tournament -kisoihin Belgiassa. Junioreiden tähtäin on vuoden 2023 EM-kisoissa Italiassa.

Maajoukkueringin vetäjinä toimivat Sakari Jokinen, Mia Raitanen ja Sami Aarnio (juniorit).

Maajoukkuerinki esittäytyy 19.8.2021 klo 19 infotilaisuudessa, joka järjestetään etänä Zoomissa. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille ringin toiminnasta kiinnostuneille. Tilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista (ks. osallistumistiedot aikataulusta alla).

Mihin rinkiläiset sitoutuvat?

Maajoukkueringin aikuiset osallistujat sitoutuvat määrätietoiseen ja suunnitelmalliseen kendon harjoitteluun kolme kertaa viikossa. Lisäksi rinkiin osallistujat sitoutuvat osallistumaan alla olevan aikataulun mukaisesti ringin toimintaan. Koronatilanteen takia maajoukkuerinkiin osallistujia ei viime vuosien tapaan velvoiteta osallistumaan kansainväliseen kilpailuun, mutta se on erittäin suositeltavaa epidemiatilanteen sen salliessa. Maajoukkuerinkiin osallistuvan velvoitteet on kuvattu tarkemmin Urheilijan sopimuksessa, johon sitoutuminen on edellytys valituksi tulemiselle aikuisten maajoukkueeseen (juniorit eivät allekirjoita Urheilijan sopimusta).

Mitä se maksaa?

Maajoukkuerinkiin osallistumisesta ei varsinaisesti peritä maksua, eikä maajoukkueringissä tai maajoukkueessa toimimisesta makseta palkkiota tai päivärahoja.

Maajoukkuerinkiin osallistuvalle syntyy matkakuluja ringin tapahtumiin ja kisoihin. Maajoukkuerinkiläiset vastaavat omista varusteistaan ja kustantavat itse maajoukkueen virallisen edustusasun. Osassa ringin edellyttämistä ringin ulkopuolisten järjestämistä tapahtumista peritään osallistumismaksu, josta rinkiläiset vastaavat itse.

Arvokisoissa Kendoliitto kustantaa kisojen osallistumismaksut, vakuutukset ja majoituksen. Liitto tukee junioreiden kisamatkaa myöhemmin ilmoitetun mukaisesti.

Miten ilmoittaudun mukaan?

Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä sähköposti Sami Aarniolle, kendosami@gmail.com, 10.9 mennessä. Ilmoittautua voi myös vain kokeilemaan ensimmäiselle rinkiviikonlopulle.

Ilmoittautumisen yhteydessä kannattaa liittyä maajoukkueringin sähköpostilistalle, jossa tiedotetaan ringin asioista.

Aikataulu

(Aikatauluun voi tulla muutoksia)

AikaTapahtumaPaikka
19.8
klo 19
Maajoukkueringin info ja QAZoom
Meeting ID: 991 1439 9207
Passcode: kendomjr21
17-19.9RinkiHelsingin kendoseuran dojo, Helsinki
15-17.10RinkiHelsingin kendoseuran dojo, Helsinki
5-7.11Helsingin syysleiriHerttoniemenrannan ala-aste, Helsinki
17-19.12RinkiHelsingin kendoseuran dojo, Helsinki
1/2022SM-kisatPaikka ja aika tarkentuu myöhemmin
18-20.2RinkiHelsingin kendoseuran dojo, Helsinki
3/2022Kendoliiton kevätleiriPaikka ja aika tarkentuu myöhemmin
15.17.4RinkiHelsingin kendoseuran dojo, Helsinki
29.4-4.5EM-kisatDusseldorf, Saksa (aikuiset)
4/2022Junioreiden avoimet kisat, Ko Jika Spring TournamentBelgia